maanantai 6. tammikuuta 2014

Vielä joulufiiliksissä

Joulut meni ja uusi vuosikin mutta vielä palaan joulutunnelmiin tehtyjen ja saatujen joululahjojen osalta. Räpeltänyt olen kyllä tässäkin välissä lankojen kanssa mutta niistä lisää myöhemmin.

Toinen siskoista toivoi pipo+kauluri settiä sillä viime vuonna antamani olikin käytössä jo hieman kulahtanut. Toiveena oli jokin räiskyvämpi väri ja koska hän pitää myös bling blingistä valikoitui langaksi Red heartin Shimmer. Ei kyllä mitään tietoa miten tuo lanka kestää kulutusta (keinokuitua kokonaan) mutta nytpä se nähdään. Pipo on neulottu tällä ohjeella 4,00mm puikoilla ylhäältä alaspäin. Ohje oli helppo ja näyttää todella kivalta. Vähän sitä muuttelin kun en halunnut ihan niin baskerimaista mallia.


Kauluri on neulottu neulekoneella. Joskus aikanaan ostin huuto.netistä Bondin Incredible knitting macine (linkin takaa löytyy vastaava, joskin uudempi malli) lihasvoimakäyttöisen neulekoneen kun omat hermot ei yleensä kestä tuollaista suoraa tasoa neuloa. Vähälle käytölle kyllä jäänyt mutta tässä ainakin toimi mainiosti. Neuloin siis ensin tuollaisen metrin läpyskän minkä virkkaamalla yhdistin tuubiksi. Pieni juju siihen piti saada ja siksi tein tuollaisia ketjusilmukkajuttuja tuohon väliin. Tykkäsin tästä setistä itse kovasti ja täytyy varmaan itsellekin tehdä vastaava.

Neito nro 2 poseeraa parhaansa mukaan :)

Sitten on vuorossa tytön hoitotädille tehdyt patalaput. Malli on kirjasta Patalappuja ala carte. Kirja on ihana ja olenkin aiemminkin väsännyt siitä monia patalappuja. Koukku taisi olla 4mm ja langat 7 veljestä jämiä. Taustan tein pylväillä kiinteiden silmukoiden sijaan kun oli vähän hoppu saada valmiiksi. Ihana malli ja varmasti palaan näihin uudelleen.


Tuplapipon saajalle tein joulun aikana vielä kaulurin kun lankoja jäi ja vähän harmitti kun en ollut ehtinyt mitään muuta pipon lisäksi tehdä. Silmukoita oli 110, puikot 4,00mm ja lankana jälleen kerran 7 veljestä. Kuviot on ihan omasta päästä sitä mukaa kehitelty kun työ eteni enkä mitenkään suunnitellut niitä etukäteen. Parista kohtaa meinaa hieman kirrata langan juoksut. Vielä joku päivä kun oppisin tekemään tuota kirjoneuletta niin ettei olisi liian löysää tai kireää niin kiva olisi... Uudet harjoitukset on kyllä taas menossa mutta ei taida vielä tälläkään kertaa ihan onnistaa :)



Sitten omiin lahjuksiin! Sain kyllä melko kasan kaikkea tarpeellista kahvikupeista sukkiin mutta muutama oli ihan yli kaiken. Pukki toi minulle kauan haaveilemani yleiskoneen! Kenwoodin Chef Classic retromasiinan. Olenkin jo parit taikinat tällä pyöräyttänyt kokeeksi. Vääntöä tuntuu riittävän mukavasti ja puolen litran pulla- ja sämpylätaikinat tällä pyöräyttää todella näppärästi. Mutta mutta. Ainoa miinus tähän mennessä on tullut ruistaikinaa tehdessä. Koska kulho ei pyöri, jostain syystä ruistaikina meinaa siirtyä taikinakoukun alta reunoille. Eli koko vaivaamisen ajan joutuu kaapimella työntelemään taikinaa koukulle että sekoittuu tasaisesti. Muuten taikina muotoutui mukavasti ja onkin tuolla nyt kohoamassa. Oma juuri alkaa vihdoin toimimaan kunnolla kuukausien kokeilujen jälkeen ja jouluna päästiin ensimmäisen kerran maistelemaan kohtuullisen hyvin onnistunutta limppua.



Toinen ihana lahja oli mieheltäni saatu Stitch n bitch Sankarineulojan käsikirja. Olen tätä muutaman kerran lainannut kirjastosta ja harmitellut kun se pitää aina palauttaa. Pukki oli kuullut toiveeni ja joulun jälkeen sain käydä tämän noutamassa postista. Tykkään kirjan tyylistä ja vinkit on toimivia. Myös kirjassa olevat mallit on inspiroivia joskin melko haastavia. Mutta pakkohan näitä on alkaa kokeilemaan kunhan selviän näistä keskeneräisistä töistä.


Lisäbonuksena tälle joululle oli blogiarpajaisvoitto Violettia ja villasukkia blogista! Olin aivan onneni kukkuloilla kun tieto minulle tuli koska en yleensä voita mistään mitään :) Pakettiin kuului Angry Birds amigurumi ohjekirja pienen lankapaketin kera sekä vyyhti TeeTeen Cacao lenkkialpakkalankaa. Lanka on pehmeää ja kivan pörröistä ja täytyykin alkaa pohtimaan mitäs kivaa tuosta tekisi. Vähän ajattelisin huivia tai kauluria mutta näkkyypä tuota sitten kun sinne asti pääsen.


Huh! Olipas se piiiiiiiitkä sepustus ja varmasti melkoisen sekava. Mutta niin on kyllä vähän sekava olokin pyhien jäljiltä. Muutenkin vuosi on alkanut isojen muutosten merkeissä joten arkeen paluu kuulostaa pelkästään hyvältä. Jotain rotia jos saisi taas tähän elämään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti