sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Muistojen peitto, bh 13/31

Mummini oli todella valloittava persoona. Hän oli niitä ihmisiä joiden suusta ei ikinä kuullut pahaa sanaa, mutta tarpeen vaatiessa hän oli mahdottoman taitava piikittelemään :) Käsistään hän oli todella kätevä ja on aina pitänyt koko suvun enemmän kuin hyvin villasukissa ja -tumpuissa. Joulun kohokohta oli aina kun mummin sukkasäkki saatiin jakoon ja jokainen pääsi valitsemaan mieleisiänsä sukkia.


Mummi nukkui pois reilu vuosi sitten ja ikävä on edelleen kova. Viime kesänä, jämäkuun innostamana, neuloin mummin jämälangoista peiton. Siihen on valittu kaikki mahdolliset kirjavat langat, lyhyempiäkin pätkiä. Keskeltä aloitettu sukkapuikoilla ja lopuksi oli kaksi pyöröä 80cm ja 100cm että kaikki silmukat mahtui jotakuinkin puikoille. Kaikki langat oletettavasti seiska veikkaa ja puikot taisi olla 4mm. Kokoa peitolle tuli reilu metri ja idea jostain Novitan lehdestä. Peitto ei ehkä ole kaunein kukka laaksossa mutta hurjan tärkeä muisto ja kokoelma mummin käyttämistä langoista.


Mummilta jäi minulle melko reilu kokoelma jämälankoja joita edelleen käytän pikku hiljaa. Tuohon samaan aikaan virkkailin myös pussukan. Taas langat oletettavasti seiska veikkaa ja taisi olla 5mm koukku. Idea otettu täältä mutta muokattu työn edetessä. Tässä siis melko pitkälti iso isoäidin neliö josta kurotaan kasaan pussukka. Taisi mennä siskolleni loppujen lopuksi.




Mutta nyt jatkan ihanan rauhallista sunnuntaita. Eli not... Meille rantautui vesirokko ja voitte arvata että meillä on melkoisen kiukkuista ja vaativaa väkeä... Takaisin passaamaan meidän pikku diktaattoreja :)

4 kommenttia:

  1. Rohkenisin sanoa peiton olevan kaunein kukka laaksossa. Se on todella kauniin värinen ja ihanan yllättävä, kun onkin pyöreä (, en ole aiemmin sellaista nähnyt). Mikä parasta - peitto kantaa mukanaan muistoja sulle rakkaasta ihmisestä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana peitto ja varmaan sitä neuloessa oli monessa silmukassa muisto mummista ja yhteisestä eletystä ajastanne. Ja se mikä mielestäni on kunnioittavinta kauneintakin käsityötä kohtaan, on sen käyttö juuri siinä tarkoituksessa kuin mihin se on tehty. Luulenpa, ettet montaakaan kertaa peittoa päällesi laita ilman jotain muistoa mummistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne muistot aina tulvii kun näihin lankoihin kosken tai niistä tekemiini töihin. Kivoja muistoja joten tekeleetkin tuntuu extra kivoilta :)

      Poista