tiistai 4. maaliskuuta 2014

Onnea ostoksista :), bh 4/31

Plaah linjalla jatketaan. Ranteiden tilanne tänä aamuna ei ole eilistä parempi :( Illalla uskalsin vähän virkata mutta todella vähäiseksi se jäikin. Ajattelin että jos otan vähän paksumpaa lankaa ja virkkaan vain pientä niin saisin kuitenkin jotain aikaiseksi sinä pienenä hetkenä kun uskaltaa jotain tehdä.

Illan ainoa valmistunut on tässä :) Tähti on tehty tällä ohjeella seiska veikasta ja 3,5mm koukulla. Hitusen meinaa vetää kupille joten varmaan pakko kokeilla vielä vähän isommalla koukulla. Virkkasin ohjeesta poiketen vielä kerroksen kiinteitä silmukoita tähden ympäri ja tuollaisen ripustuslenksun samalla. Ajattelin että jos näitä tekisi muutamia, saisi ikkunaan vähän talvista tunnelmaa kun ulkona on niiiiiin harmaan pimeätä. 


Posti toi eilen ihanat tarvikkeet Tikata-verkkokaupasta päivääni piristämään. Paketti tuli todella nopeasti ja mikäs sen mukavampaa :) Suosittelen tutustumaan heidän verkkokauppaansa, valikoima on laaja ja tavaraa löytyy ompelutarvikkeista saumureihin, lankoihin ja koukkuihin ja vaikka ja mitä. 


Kerroslaskuria ajattelin noihin pyöröneuleena toteutettaviin neuleprojekteihin, lähinnä kirjoneulejuttuihin kun monesti minua epäilyttää olenko enää edes oikealla rivillä. Kirjoneuleille oli myös langanohjain jota olin jo pitkään muiden blogeissa ihaillut. Hetihän sitä piti kokeillakin. Laastari oli pakko laittaa väliin sillä minulla ainakin tuo metalli tuntui ikävältä ihoa vasten. Muuten pelitti kyllä kuin unelma! Helpotti mielestäni lankojen kulkemista niin etteivät sotkeudu toisiinsa.

Ja viimoisena 30 cm pitkät minipyöröt, joilla ajattelin kokeilla sukkien resorin neulomista sillä suorastaan vihaan sukkapuikkoja. Yleensä luuppailen sukat kaksi kerrallaan, silloin harvoin kun niitä teen. Mutta luuppaillen on mielestäni hankala tehdä jos on työssä useampi lanka. Jospa tästä saisi apuja siihen. Kokeilematta nuo vielä on mutta palaan aiheeseen myöhemmässä vaiheessa.

Siinäpä ne eilisen parhaat palat sitten olikin. Vähän harmitusta helpotti tuo Tikata Oy:n paketti. Jospa tänään yrittäisi ottaa vähän rauhallisemmin kaiken kaikkiaan niin ehkä huomenna ranteetkin olisivat yhteistyökykyisempiä.

 Huomiseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti